Skip to main content

Korkoa maksaneet S-osuuskunnat vuodelle 2019

S-juna on palvellut suomalaisia piensijoittajia pitkään, mutta nyt vuonna 2019, juna kulkee aivan viimeisillä voimillaan ja herättää samalla kysymyksen: kannattaako enää hypätä S-junan kyytiin?

S-juna – suomalaisten piensijoittajien suosikki

S-juna on ehtinyt kiehtoa suomalaisia piensijoittajia jo vuosikymmenen ajan. Kauppalehden keskustelupalstalta vuonna 2009 lähtenyt nimitys S-osuuskuntiin multiliittymisestä on kyseisen vuosikymmenen aikana saanut suomalaiset piensijoittajat kiivaasti junan kyytiin.

S-junan suosio ei tosin allekirjoittanutta yllättä, sillä siinä yhdistyvät kaksi asiaa, joita suomalaiset arvostavat: lähes täysi riskittömyys ja hyvä tuotto. Nyt näistä kahdesta kulmakivestä on jäljellä enää tuo ensimmäiseksi mainittu.

Vaikka S-junan suunta on ollut alaspäin jo vuosien ajan, niin pysyin toiveikkaana S-junan uudelleen paluusta. Nyt täytyy kuitenkin ottaa ripaus realismia mukaan, sillä S-juna on todennäköisesti yhdellä viimeisistä pysäkeistään.

Jos S-juna ei ole vielä konseptina tuttu, niin kannattaa ottaa aikamatka menneisyyteen ja lukea ensimmäinen kirjoittamani artikkeli aiheesta. Olen aiempina vuosina avannut mistä on kyse, mutta nyt jätän sen kertomatta toiston välttämiseksi.

S-juna vuonna 2019

Viime vuonna osuuspääomankorkoa sai vielä 87€, jos sijoitti kaikkiin korkoa maksaviin osuuskuntiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osuuspääomankorko jäi alle 100 euron.

S-juna on kuitenkin vajonnut vielä tästäkin alaspäin, sillä jos ei ihmeitä tapahdu, on vuoden 2019 saldo vain 48€. Korkoa maksavia osuuskuntia on siis jäljellä enää 6 kappaletta, sillä useat vielä viime vuonna maksaneet osuuskunnat päättivät lopettaa koron maksamisen.

Korkoa maksaneet S-osuuskunnat vuodelle 2019

OsuuskuntaLiittymismaksuKorkoKorko euroina
Yhteensä:600 €8 %48 €
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa100 €12 %12 €
Osuuskauppa KPO100 €10 %10 €
Turun Osuuskauppa100 €10 %10 €
Keskimaan Osuuskauppa100 €6 %6 €
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa100 €5 %5 €
Maakunnan Osuuskauppa100 €5 %5 €

Mitä tapahtui?

Osuuskauppa KPO pienensi maksetun koron määrää 20 eurosta 10 euroon. Tämän lisäksi Suur-Savon Osuuskauppa, Pirkanmaan Osuuskauppa, Etelä-Karjalan Osuuskauppa sekä Suur-Seudun Osuuskauppa jättivät koron kokonaan maksamatta.

On teoriassa mahdollista, että kaikki osuuskunnat eivät ole vielä korkojaan maksaneet, mutta on hyvin todennäköistä, että tämän vuoden potti jää tosiaan tuohon 48 euroon.

Kaiken tämän surun keskellä on kuitenkin yksi hyvä uutinen: Maakunnan Osuuskauppa heräsi jälleen maksamaan korkoa omistajilleen. Vaikka Maakunnan vitonen ei S-junaa pelastakaan, niin se vahvistaa ainakin sen, että S-osuuskunnat voivat maksaa korkoa vielä taukovuosien jälkeenkin.

Maakunnan uutinen on positiivinen, mutta se ei herätä luottamusta S-junan paremmasta tulevaisuudesta. Tässä vaiheessa mietin jo vakavasti eroavani kaikista S-osuuskunnista, jotka eivät osuuspääomankorkoa enää maksa.

Kannattaako S-junaan hypätä mukaan?

Aiempina vuosina on ollut helppo perustella, että mukaan kannattaa vieläkin hypätä. Nyt se on jo kuitenkin hieman haastavampaa, sillä ennen S-junasta sai kuitenkin yli satasen lähes riskittömän tuoton vuodessa. Nyt se on enää alle 50 euroa.

Korkoa maksaneet s osuuskunnat 2015 2019 Korkoa maksaneet S osuuskunnat vuodelle 2019
Näin osuuspääomankorkoa on maksettu vuosilta 2015-2019

Kuten ylläolevasta kuvaajasta huomaat, ovat vuodet 2018 ja 2019 olleet suorastaan katastrofaalisia S-junalle. Täytyy kuitenkin yrittää muistaa, että pienistä puroista syntyy iso joki. Jos siis ylimääräistä aikaa löytyy se puolisen tuntia, niin en näe mitään syytä olla liittymättä kaikkiin korkoa maksaviin S-osuuskuntiin.

Jos taas on jo aiemmin hypännyt S-junan kyytiin, niin vaihtoehtoja on tasan kaksi: odottaa parempaa tulevaisuutta S-junalta tai erota kaikista koron maksamatta jääneistä S-osuuskunnista ja sijoittaa rahansa paremmin tuottaviin kohteisiin.

Lopuksi

Vaikka S-junan tarina alkaakin olla lopussa, niin onneksi on vielä paljon erilaisia keinoja luoda itselleen pieniä puroja, joista se iso joki saadaan aikaiseksi. Hyviä esimerkkejä tällaisista keinoista on esimerkiksi: Bank Norwegianin luottokortti, Moi Mobiili -puhelinliittymä sekä sähkösopimuksen kilpailuttaminen.

Jos tykkäät sisällöstäni, muista myös seurata blogiani Facebookissa, Twitterissä sekä YouTubessa!

2 thoughts to “Korkoa maksaneet S-osuuskunnat vuodelle 2019”

  1. Taitaa S-junan aika olla tosiaan ohi. Minä liityin junaan vuonna 2014 ja olen siitä asti ollut siinä mukana. En tosin vielä lunasta osuuksiani takaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.