Skip to main content

Alkuteksti

Miksi sijoittamisesta kannattaa ja pitää puhua?

Suomi on hieno maa ja koulutuksemme on yksi maailman parhaista, mutta yksi asia mikä on surettanut eniten itseäni on se, että sijoittamisesta ei juurikaan puhuta mitään peruskoulussa. Tämä on aina mietityttänyt itseäni, sillä jos vanhempasi eivät sinua asiassa valaisseet tai et itse asiasta selvää ottanut, tämä mahdollisuus on jäänyt sinulta täysin pimentoon. On selvää, että sijoittamisesta ja rahasta puhuminen on suomessa tabu ja puolituttujen kanssa näistä asioista ei yleensä puhuta, mutta minun mielestäni tähän pitäisi saada muutos, ainakin sijoittamisen kohdalla.

Sijoittaminen ei ole pelkästään varakkaiden puuhaa

Toisinkuin suurinosa suomalaisista kuvittelee, sijoittaminen ei ole pelkästään ’eliitin’ tai hyvätuloisten puuhaa, vaan sitä voi myös harrastaa pienemmillä rahasummilla. Puhutaan jopa niin pienistä summista kuin 50 euroa kuukaudessa. Ymmärrän sen, että kaikilla suomalaisilla ei ole taloudessaan varaa laittaa 50 euroa sivuun joka kuukausi, mutta jos löydät ylimääräisiä kuluja budjetissasi kuten päihteet, uhkapelit tai jokin muu elämiseen tarpeeton kulu, niin voit helposti päästä sijoittamiseen mukaan! Sijoittaminen ei myöskään ole pelkästään osakkeiden ostoa, sillä muitakin mahdollisuuksia on ja niitä on myös aika paljon. Tätä kirjoittaessani en omista vielä yhtä ainuttakaan osaketta, vaan kaikki sijoitukseni makaavat rahastoissa, ETF:issä ja S-osuuskunnissa.

Laiska raha töihin!

Suomalaisten tileillä makaa yli 80 miljardia ns. ’laiskaa rahaa’ pankin talletustileillä, joissa on todella pienet korot ja ne pienet korot myös häviävät inflaatiolle. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että vaikka euromääräinen summa kasvaa myös normaalilla säästötilillä niin rahan arvo laskee inflaation myötä. Saat siis rahallesi joka vuosi vähemmän vastinetta näin selkokielellä sanottuna. Keskimäärinhän osakkeet ovat tuottaneet noin 8% vuositasolla ja jos nappaamme siitä inflaation pois niin päästään noin 4-5% tuottoon. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun normaalilla säästötilillä korko on useimmissa pankeissa 1%, se häviää inflaatiolle ainakin muutaman prosenttiyksikön ja täten myös rahasi arvo laskee. Historiallinen tuotto ei tietenkään ole tae tulevasta ja rahoja mitä ei missään nimessä halua menettää ei kannata sijoittaa, mutta oma henkilökohtainen kantani on se, että ei tässä elämässä kannata kaikkia riskejä vältellä vaan ottaa ne viisaat riskit, mutta samalla tiedostaa se olemassa oleva riski.

Kenelle tämä blogi on tarkoitettu?

Blogini on tarkoitettu kaikille aloitteleville sijoittajille, eikä artikkelit välttämättä sovi siitä jo enemmän ymmärtäville. Toki myös pidempään sijoittamista harrastavat voivat löytää blogistani jotain uutta, mutta lähinnä yritän keskittyä aloitteleviin sijoittajiin, olenhan sellainen itsekin. Tämän blogin aikana, tulen kertomaan paljon erilaisista sijoittamisvaihtoehdoista, jotka kaikki sopivat piensijoittajan kukkarolle. Olen itse opiskelija ja en käy palkkatöissä opiskelujeni ohella, joten en pysty myöskään itse omasta taloudestani suuria summia sijoittamaan. Sijoitussalkussani ei myöskään ole vielä tällä hetkellä yhtään osaketta, vaan salkkuni koostuu lähinnä rahastoista ja muista piensijoittajille tutuista normeista poikkeavista sijoituskohteista. Blogistani tulet löytämään paljon hyödyllistä tietoa sijoittamisesta ja voit myös seurata vaatimatonta salkkuani jonka löydät yläpalkista. Yläpalkista löydät myös tämän alkutekstin lisäksi tietoa kirjoittajasta eli minusta. Toivon, että blogistani on sinulle hyötyä ja että innostut myös sijoittamisesta samalla tavalla kuin minä. Tämän alkutekstin haluan lopettaa sanonnalla joka motivoi meitä kaikkia piensijoittajia matkalla kohti hyvää varallisuutta:

Pienistä puroista syntyy iso joki