Välityspalkkiot ovat suurin syy siihen, että piensijoittajien on vaikea lähteä mukaan osakepoimintaan. Hyvin hajautetun salkun rakentaminen pienellä pääomalla on todella haastavaa, mutta onneksi Nordea on ottanut myös meidät piensijoittajat huomioon ja Nordea mahdollistaakin nyt myös piensijoittajien osakepoiminnan siten, että kulurakenne pysyy järkevänä.
Sisällysluettelo
Mistä on kyse?
Osakkeita ostaessasi, maksat lähes aina välityspalkkion välittäjälle (poislukien erikoistarjoukset) ja vaikka yleensä välityspalkkio on reilusti alle puoliprosenttia, niin minimi välityspalkkio on yleensä noin 8 euroa.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että piensijoittajien on ollut todella vaikea lähteä mukaan osakepoimintaan. Ajatellaan tilannetta, että haluat ostaa Nokiaa 100 eurolla, mutta koska välityspalkkio on vähintään 8€ niin menetät heti 8% pääomastasi välityspalkkioihin.
Tämähän ei siis missään nimessä ole kannattavaa toimintaa sijoittajalle, vaan piensijoittajien on tähän asti täytynyt säästää vähintään 1000 euroa ennen osakkeiden ostoa. Monet piensijoittajat haluavat myös hyvin hajautetun salkun ja se on erittäin vaikeaa ilman useampia toimeksiantoja eri yrityksien osakkeisiin.
Prosentin hintakatto
Nordea on vastannut piensijoittajien huutoon ja heillä onkin tarjota meille piensijoittajille välityspalkkioon prosentin hintakattoa. Kyseessä on siis erinomainen mahdollisuus aloittaa osakepoiminta pienilläkin summilla, sillä jos nyt ostaisit Nokiaa 100 eurolla, niin maksaisit välityspalkkiota vain yhden euron.
Nyt kulut alkavat jo kuulostaa siedettäviltä ja hajautetun salkun rakentaminen on jopa helposti saavutettavissa. Nordea mahdollistaa myös kaupankäymisen jopa yli 20 eri markkinalla, joten valinnanvaraa riittää ja kaikista toimeksiannointa maksat vain prosentin välityspalkkion, riippumatta siitä mihin markkinalle sijoitat!
Miksi harkita Nordeaa?
Nordea on laittanut useiden piensijoittajien hymyn herkälle ja he ovat onnistuneetkin varmasti hyvin haalimaan piensijoittajia mukaan. Listataan tähän lopuksi siis vielä hyviä syitä siihen, miksi Nordea voisi olla oiva valinta sellaisille piensijoittajille, joille pelkkä indeksirahastojen kyttääminen ei riitä.
- Käy kauppaa jopa yli 20 eri markkinalla.
- Välityspalkkio vain 1%.
- Säilytyspalkkio 0 euroa. (olettaen, että teet vähintään yhden toimeksiannon per kvartaali)
- Reaaliaikaiset kurssit (Helsinki, Tukholma, Kööpenhamina) (Lisämaksusta esim. USA)
- Sijoittajan palvelu vain 4€ / kk (Sisältää Nordean ja Standard & Poor’sin yritysanalyysit sekä reaaliaikaiset kurssit myös Oslon pörssistä)
- Nordea Investor helpottamaan markkinoiden seuraamista (älypuhelin, tabletti jne)
Lopuksi
Voimme siis päätellä, että Nordeakin on nyt varteenotettava vaihtoehto varsinkin piensijoittajille, joita osakepoiminta kiinnostaa. Välittäjien välinen kilpailu onkin varsin hyvä ja mielenkiintoinen tilanne meille piensijoittajille, sillä varmasti myös muilta välittäjiltä voi lähitulevaisuudessa tulla muutoksia hinnoitteluun ja se sopii varmasti meille kaikille.
Tällä hetkellä Nordean tarjoamat palvelut ja hintataso miellyttää minua erittäin paljon ja Nordea on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto siinä vaiheessa, kun lähden tekemään suoraa osakepoimintaa.