Haluatko miljonääriksi? Tämä lausahdus kuuluu mielestäni lauantai-illan viihdeohjelmaan, eikä suinkaan kaikkien sijoittajien tavoitteeksi. Vaikka mediassa ja blogeissa kirjoitetuilla teksteillä on usein hyvä tarkoitus, ei miljoonan kannata tai edes pidä olla jokaisen sijoittajan tavoite. Voiko sijoittaminen olla vain yksinkertaisesti paras ja viisain tapa säästää rahaa? [...]
Kategoria: Sijoittaminen
Sijoittamisen ei tarvitse olla vaikeaa. Jos haluat oppia lisää sijoittamisesta, keräsin tänne kaikki kirjoitukseni, jotka liittyvät aiheeseen. Usean vuoden kokemuksella olen kerännyt tänne paljon hyödyllistä tietoa sijoittamisesta. Aloita sijoittaminen jo tänään!
Näin S-osuuskunnat maksoivat korkoa vuonna 2018
S-juna jatkoi puksutustaan myös vuonna 2018, mutta ilman ratavaurioita ei tälläkään kertaa selvitty. Nyt S-junasta tuleva tuotto oli ensimmäistä kertaa alle 100 euroa, sillä useat S-osuuskunnat jättivät korot maksamatta tai pienensivät korkojaan. Suurempaa hätää ei kuitenkaan ole, sillä S-juna puksuttaa eteenpäin myös tänä vuonna ja uusille S-junalaisille on vielä vaunuissa tilaa. Katsotaan seuraavaksi mitä on ehtinyt tapahtua vuoden aikana ja katsotaan korkoa maksaneet S-osuuskunnat vuodelle 2018. [...]
Opintolaina on maailman paras laina
Tulevat ja nykyiset korkeakouluopiskelijat: lopettakaa opintolainan kammoksuminen. Opintolainaa parempaa lainaa ei ole olemassakaan ja jokaisen opiskelijan kannattaisi hyödyntää sen tuomat mahdollisuudet. Opintolainan voi myös käyttää hyödyksi usealla eri tavalla, joten sijoittamista ja pörssiä kammoksuvien ei tarvitse edes siirtää opintolainaansa pörssiin hyötyäkseen siitä. Käydään seuraavaksi läpi mielestäni parhaimpia tapoja hyödyntää opintolainan tuomat mahdollisuudet korkeakouluopiskelijoille. [...]