Skip to main content

SijoitusSuomi.fi nyt myös YouTubessa!

Ehdin jo vuoden alussa vihjata, että jotain uutta olisi tulossa sivujeni puolelle. Nyt olen vihdoinkin päässyt asiassa siihen pisteeseen, että ensimmäinen video on valmis. Miksi päädyin tähän ratkaisuun ja minkälaista sisältöä on luvassa? Otetaan kurkistus hieman omaan ajatusmaailmaan ja syyhyn, miksi YouTube on mielestäni todella tärkeä kanava tänä päivänä. [...]

Lue lisää

Näin S-osuuskunnat maksoivat korkoa vuonna 2018

S-juna jatkoi puksutustaan myös vuonna 2018, mutta ilman ratavaurioita ei tälläkään kertaa selvitty. Nyt S-junasta tuleva tuotto oli ensimmäistä kertaa alle 100 euroa, sillä useat S-osuuskunnat jättivät korot maksamatta tai pienensivät korkojaan. Suurempaa hätää ei kuitenkaan ole, sillä S-juna puksuttaa eteenpäin myös tänä vuonna ja uusille S-junalaisille on vielä vaunuissa tilaa. Katsotaan seuraavaksi mitä on ehtinyt tapahtua vuoden aikana ja katsotaan korkoa maksaneet S-osuuskunnat vuodelle 2018. [...]

Lue lisää

Onko Moi Mobiili Suomen edullisin puhelinliittymä?

Kokemuksia Moi Mobiilista en ollut aikaisemmin keneltäkään kuullut, mutta liittymä kiinnosti suuresti. Onko kyseessä tosiaan Suomen edullisin puhelinliittymä, jonka kuukausimaksu on vain 6€/kk? Sain mahdollisuuden tehdä kaupallista yhteistyötä Moi:n kanssa ja otin liittymän testiin. Nyt kahden kuukauden jälkeen olen tullut päätökseen: Moi on, ja pysyy puhelinliittymänäni.  [...]

Lue lisää