Mediassa sijoittaminen yhdistetään usein rikastumiseen, vaikka se voi olla myös vain osa järkevää oman talouden hallintaa. Kerron oman tarinani, jossa ei nousta ryysyistä rikkauksiin, mutta huomattavasti parempaan ja tasapainoisempaan elämään.
Sisällysluettelo
Mistä kaikki alkoi?
Vuonna 2013 olin jo asepalvelukseni suorittanut ja töissä tehtaalla tuotannon puolella. Olin 20-vuotias ja aikuisuudessa oli vielä jonkin verran uutuuden hohtoa, mutta mitään tavoitteita tai varsinaista päämäärää ei vielä tuolloin ollut.
Töistä saamani palkat valuivat mitä turhimpiin asioihin ja tilini saldo oli usein nollan tuntumassa. Minulla ei ollut hajuakaan mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Uskollinen ratsuni oli vuoden 1995 Ford Escort, jota varten olin ottanut 1200 € kulutusluoton pankista, jotta pääsen kulkemaan töissä.
Myöhemmin samana vuonna aloin tosissani pohtimaan, että miten yhteiskunnassa paremmin pärjäävät hoitavat raha-asiansa? Päätin etsiä vastausta tähän samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin omaa mieltäni askarruttaviin kysymyksiin: googlettamalla.
Nopeasti Google ohjasi minut netin keskustelupalstoille ja talousblogeihin, joissa paremmin raha-asiansa hoitaneet jakoivat omat vinkkinsä ja kokemuksensa aiheesta. Kiinnostuin aiheesta ja käytin todella paljon aikaa oppiakseni siitä mahdollisimman paljon.
Ahkeran googlettelun jälkeen olin hämmästynyt ja innoissani. Hämmästynyt siitä, että näitä aiheita ei oltu sivuttu mitenkään koulussa ja innostunut siitä, että myös minulla oli oikeasti mahdollisuus pärjätä huomattavasti paremmin.
Tämä innostus käynnisti tapahtumien sarjan, joka on tehnyt minusta aivan täysin eri ihmisen. Ihmisen, joka ei tunnista enää itseään peilistä, mutta hyvällä tavalla. Epävarmuus, päämäärätön eläminen, itsesääli ja kateus olivat osa menneisyyttäni. Näiden tilalle oli tullut itsevarmuus, päämäärätietoisuus ja tavoitteet, joita halusin saavuttaa.
Vuosi 2013 – Suunnitelma vireille
Heti vuoden 2013 heinäkuussa otimme yhdessä avovaimoni kanssa ison askeleen eteenpäin, kun avasimme pankissa ASP-tilin ja aloimme säästämään palkoistamme ensimmäistä omaa asuntoamme varten.
Olin jo tätä aiemmin alkanut säästämään palkoistani säästötilille, sillä olin googletellessani lukenut taloudellisen puskurin tärkeydestä jostain talousblogista. Seuraava hyvä askel olikin aloittaa säästämään myös ASP-tilille, sillä halusimme tulevaisuudessa omistaa asunnon.
Samalla tuli kilpailutettua kaikki sopimukset, kitkettyä turha kuluttaminen ja etsittyä paljon muitakin hyviä vinkkejä säästämiseen liittyen. Halusin säästää paljon, mutta vain kulutuksen kohteista, jotka eivät tuottaneet minulle aidosti iloa.
Mitään täydellisyyttä tulen tuskin koskaan saavuttamaan kulutuksen saralla, mutta ei kai siihen tarvitse pyrkiäkään. Tärkeintä oli ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti seurata sitä, mihin ne eurot oikein tililtäni katosivat. Marttaliiton budjetti- ja kirjanpitolomake oli tätä tarkoitusta varten loistava työkalu.
Vuosi 2014 – Avasin arvo-osuustilin Nordnetiin
Vuoden 2014 kesällä Nordnet lanseerasi Superrahastot ja talousblogit hehkuttivat näitä selkeästi sisäänheittotuotteena lanseerattuja lähes kuluttomia indeksirahastoja. Syksyllä 2014 säästötililläni oli tarpeeksi puskuria ja ASP-säästämisenkin jälkeen minulla oli vielä ylimääräistä rahaa. Päätin siis viimein avata arvo-osuustilin Nordnetiin ja tehdä kuukausisäästösopimuksen Superrahastoihin.
Muistaakseni säästin aluksi 200 € kuukaudessa, mutta samalla sijoitin myös kk-säästösopimuksen ulkopuolella samaisiin rahastoihin aina kun ylimääräistä rahaa sattui olemaan. Superrahastot ovat muuten yhä salkussani ja kk-säästössä. Olen toki myöhemmin ottanut kaveriksi myös muutamaa ETF-rahastoa, mutta tämä Nordnetin loistava sisäänheittotuote on ollut ja pysynyt.
Vaikka kysymys olikin todella pienistä summista, niin innokkaasti seurasin arvo-osuustilini tapahtumia viikottain – joskus jopa joka päivä. Samalla muistan miettineeni, että voiko tämä oikeasti olla parhaimmillaan näin helppoa? Sijoitusjargoni, jota aiemmin sattui mediassa näkemään tai kuulemaan oli saanut minut työnnettyä kauas koko asiasta.
Vuosi 2015 – Takaisin koulunpenkille
Olin lukenut itsensä jatkuvan kehittämisen tärkeydestä ja samalla myös tulin ajatelleekseni, että minulla olisi sittenkin vielä hinku päästä koulunpenkille näyttämään kynteni. Päätin hakea Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta.
Pääsin kouluun sisään ja olin siitä todella innoissani, mutta samalla mieleeni iski synkkä ajatus siitä, että tämä tietäisi vielä tiukempaa kulukontrollia, kun tulot pienenisi opintotukeen. Mietin myös paljon sitä, että miten pystyn nyt jatkamaan sijoittamistani.
Jälkikäteen ajateltuna oli kuitenkin hyvä, että olin pitänyt muutaman välivuoden ja rahaa oli ehtinyt kertyä säästöön. Vielä tärkeämpänä asiana pidin toki sitä, että minulla oli jo roimasti kokemusta oman talouden hallinnasta – taidosta, joka aina monelta opiskelijalta puuttuu.
Opiskelujen aikana en tietenkään pystynyt jatkamaan sijoittamista samalla tahdilla kuin aiemmin, mutta yritin aina silloin tällöin siirtää rahaa myös arvo-osuustililleni. Samalla täytyi kuitenkin jatkaa myös ASP-säästämistä. En halunnut tehdä töitä opintojen aikana, sillä se olisi varmasti vaikuttanut koulunkäyntiin. Tästä syystä kesäisin täytyi tehdä paljon töitä, jotta saisin taas rauhassa opiskella syksyn ja kevään.
Vuosi 2016 – Opintolainaa, opintolainaa ja SijoitusSuomi.fi sai alkunsa
Vuonna 2016 nostin ensimmäistä kertaa opintolainaa. En tarvinnut sitä elämiseen, mutta päätin käyttää sitä vipuna, jotta pystyisin taas jatkamaan kuukausisäästämistä Nordnetissä.
Lainat olivat aina pelottaneet minua. En varsinaisesti tiedä mistä tämä johtui, mutta väitän tämän olevan aivan yleinen pelkotila suurimmalla osalla suomalaisista.
Tiesin toki myös vivuttamisen nostavan riskiä, mutta halusin hyödyntää ajan merkityksen sijoittamisessa myös opintojeni aikana. Asian tiukassa pohdinnassa ei kyllä yhtään helpottanut se tosiasia, että jo vuonna 2016 maalailtiin uhkakuvia seuraavasta suuresta romahduksesta.
Päätin kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen nostaa opintolainaa, sillä en tulisi enää koskaan saamaan näin edullista lainaa. Näin jälkiviisaana voi todeta olevansa tyytyväinen tähän valintaan, vaikka näin opintojen jälkeen joudunkin pian varata ajan pankista puhumaan lainan takaisinmaksusta.
Syksyllä 2016 kiinnostuin myös digitaalisesta markkinoinnista. Olin hämmästynyt mihin asti WordPress -sisällönhallintajärjestelmä oli tullut nettisivujen saralla. Halusin harjoitella kyseistä alustaa ja hakukoneoptimointia, sillä tiesin niistä olevan hyötyä minulle työmarkkinoilla.
En kuitenkaan halunnut tehdä nettisivuja tai blogia vain harjoituksen vuoksi, sillä se ei olisi motivoinut minua oikealla tavalla. Onneksi tätä asiaa pohtiessani sain kuitenkin yhden elämäni parhaimmista ideoista. Mitä jos myös minä kirjoittaisin talousblogia? Olinhan saanut todella paljon oppia aiemmin muilta bloggaajilta.
Jo vuonna 2016 taloudesta kirjoittavia blogeja oli kuin sieniä sateella. Olin kuitenkin motivoitunut myös itse aloittamaan, sillä jos pystyin auttamaan samalla edes yhtä suomalaista kiinnostumaan sijoittamisesta, säästämisestä ja oman talouden hallinnasta, niin se olisi mielestäni sen arvoista.
Blogini täytti viime vuoden syksyllä 3 vuotta ja lukijoita on koko ajan enemmän ja enemmän. Viime vuonna blogissani vieraili 56 680 uniikkia kävijää. Tämä on mielestäni todella hyvin ottaen kuitenkin huomioon, että tarkoituksena oli aluksi vain opetella käyttämään WordPressiä.
Vuosi 2017 – Opiskelijavaihtoon Alankomaihin
Vuonna 2017 olin opiskelijavaihdossa Alankomaissa. Tämä oli elämäni yksi parhaista kokemuksista ja suosittelen vaihtoon lähtemistä kaikille opiskelijoille, jotka omassa elämäntilanteessa siihen pystyy.
Olin asunut Suomessa koko elämäni, joten asuminen täysin toisessa maassa oli hauskaa, mutta samalla myös kiinnostavaa siinä mielessä, että pääsi kunnolla tutustumaan toisen maan kulttuuriin ja tapoihin.
Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla elämistä neljän hengen opiskelijasolussa. Kokemus oli kiinnostava ja siinä oli toki hyvätkin puolensa, mutta omaan yksityisyyteen tottuneena siinä oli kyllä myös tottumistakin.
Yli 100 opiskelijaa asui samassa rakennuksessa, joten tylsiä hetkiä ei juurikaan ollut. Samasta syystä opintoihin keskittyminen oli hieman haastavaa, mutta pitäisin kyllä vaihtoajan tarjoamia kokemuksia ja elämyksiä itse opiskelua tärkeämpänä. Kunhan muistaa sen, että koulussakin pitää käydä.
Alankomaissa on muuten ihan älyttömän hyvät pyöräilymahdollisuudet. Todella olemattomat korkeusvaihtelut ja toimiva infrastruktuuri niin kaupungeissa kuin kaupunkien välilläkin tekivät pyöräilystä todella miellyttävää.
Vuonna 2019 tuli tehtyä myös pidempi pyöräilyloma Alankomaissa yhdessä avovaimoni kanssa, sillä pyöräilystä jäi vaihtoajalta niin hyvät muistot. Tuli samalla nähtyä myös enemmän maan pohjoisosia, sillä vaihtokaupunkini Venlo sijaitsi aivan Saksan rajan tuntumassa.
Vuodet 2018 ja 2019 – Valmistuminen ja ensiasunnon osto
Päätin yhdistää vuodet 2018 ja 2019, sillä tämä blogiteksti alkaa olemaan jo muutenkin aivan liian pitkä.
Vuoden 2018 syksyllä en ollut vielä valmistunut, mutta olin jo todella lähellä, sillä enää täytyi saada opinnäytetyö tehtyä. Olin kuitenkin jo valmis palaamaan takaisin työelämään ja aloitinkin työt täysipäiväisesti digitaalisen markkinoinnin parissa.
Vuonna 2019 saimme jo vuonna 2013 aloitetun projektin päätöksiin, sillä olimme saaneet tarvittavat 10 % säästettyä ASP-tilille ja ostimme rivitalokolmion yhdessä avovaimoni kanssa. Samoihin aikoihin tuli myös valmistuttua koulusta. Paljon asioita oli ehtinyt tapahtua, mutta voittajana tuli niistäkin selvittyä.
Opiskelu, täysipäiväinen työ, asuntokaupat ja harrastukseni saivat minut kyllä käymään ylikierroksilla ja olin todella väsynyt. Onneksi sain kuitenkin opintoni päätökseen ja asuntoasiat hoidettua, niin elämä tasoittui taas yllättävän paljon ja pystyn paremmin keskittymään esimerkiksi tähän blogiini.
Lopuksi
Sijoittamisesta, säästämisestä ja talouden hallinnasta kiinnostuminen ei ole siis tehnyt minusta rikasta ja tuskin tulee koskaan tekemäänkään. Olen kuitenkin miljoona kertaa tyytyväisempi omaan elämääni nyt kuin ennen vuotta 2013. Tätä tyytyväisyyttä en itseasiassa vaihtaisi edes rikkauksiin, joten onko tämä jopa rikastumista parempi asia?