Skip to main content

Bank Norwegian – Matkailevan ihmisen luottokortti

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Taloudessamme on nyt reilun vuoden verran tehty kaikki ostokset Bank Norwegian -luottokortilla ja kokemuksia alkaa olemaan sen verran jo kertynyt, että voin avata niitä lukijoilleni. Mitä olen oppinut ja paljonko olen säästänyt seuraavaa ulkomaanmatkaa varten? Otetaan siitä selvää.

Luottokorttien surkea maine Suomessa

Ennen kuin lähdetään syvemmin pohtimaan *Bank Norwegianin luottokorttia, on mielestäni tärkeää pohjustaa luottokortteja näin yleensä. Olen huomannut, että suomalaisilla on usein hyvin negatiivinen käsitys luottokorteista ja on tärkeää päästä ensiksi oikomaan muutamia väärin ymmärryksiä.

Muistan yhä elävästi, kun yläasteella silloinen yhteiskuntaopin opettajani kertoi luottokorttien olevan varma tie rahaongelmiin ja luottokortin ottamista tulisi välttää kaikin mahdollisin keinoin. Myös vanhemmalla iällä olen kahvipöytäkeskusteluissa saanut kuulla, kuinka työkaverini/opiskelutoverini eivät halua ottaa luottokorttia, sillä he pelkäävät joutuvansa ongelmiin niiden kanssa.

Jos oman talouden hallinta on retuperällä ja kulutustottumukset ovat pielessä, niin luottokortin hankkiminen voi todellakin olla tie suurempiin ongelmiin. On kuitenkin mielestäni hassua olettaa, että olemme kaikki surkeita raha-asioiden kanssa.

Esimerkiksi Jenkeissä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että lompakostasi löytyy luottokortti ja sitä myös käytetään kovin ahkerasti. Meillä täällä Suomessa on toki luottokortteja ja mistään uudesta asiasta ei ole kyse, mutta niiden käyttö on huomattavasti vähäisempää.

No mitä hyötyä siitä luottokortista sitten on tavalliseen pankkikorttiin verrattuna? Otetaan siitä seuraavaksi selvää.

3 syytä, miksi luottokortin käyttäminen kannattaa

Käydään seuraavaksi läpi 3 syytä, miksi luottokortin käyttäminen kannattaa perinteisen pankkikortin sijaan. Syitä on enemmänkin, mutta päätin listata kaikista tärkeimmät syyt. Voit kertoa lisää hyviä syitä luottokortin omistamiseen kommenteissa.

Luottokortti tarjoaa turvaa verkossa shoppailuun

Luottokorttiyhtiöt tarjoavat turvaa mahdollisten ikävien tilanteiden sattuessa shoppaillessasi verkossa. Suurin osa meistä tekee nykyään ison osan shoppailustaan verkossa, mutta aina kaikki ei mene ihan nappiin – ei aina edes isojen ja luotettavien yritysten kanssa.

Ehkä ostamasi tuote on virheellinen tai se jää kokonaan saapumatta. Tällaisissa tilanteissa voit vaatia luottokorttiyhtiöltä korvausta, sillä kaupat eivät onnistuneet odotusten mukaan.

Kuluttajansuojahan suojaa myös, mutta itse yhden väännön kokeneena jätän toisen kerran ihan mieluusti kokematta. Suomen kuluttajansuoja on hyvä, mutta usein turhan pitkä ja ikävä prosessi käydä läpi.

Turvaa ja helppoutta matkustamiseen – niin kotimaassa kuin ulkomaillakin

Matkustit sitten kotimaassa tai ulkomailla, luottokortin omistaminen luo turvaa ja helppoutta matkusteluun. Esimerkiksi lentoyhtiön konkurssitilanteessa suojaa luottokortti sinua ja voit vaatia hyvitystä lentolipuista luottokorttiyhtiöltä. Perinteisellä pankkikortilla tai tilisiirrolla maksettaessa tällaista turvaa ei ole.

Olet saattanut törmätä myös kotimaassa tilanteeseen, jossa ilman luottokorttia et voi saada hotellista huonetta. Tämä johtuu siitä, että usein hotellihuoneissa on esimerkiksi minibaari. Tarvittaessa hotelli voi siis helposti laskuttaa asiakasta jälkikäteen maksamattomasta minibaarin käytöstä.

Tämä asia korostuu ulkomaille matkustettaessa – etenkin Jenkkilään, sillä sielä luottokortti on lähes välttämättömyys. Et voi varata oikeastaan mitään ilman luottokorttia, joten viimeistään ennen rapakon taakse lähtöä kannattaa luottokortti löytyä lompakostasi.

Jotkut luottokortit sisältävät myös valmiiksi matkavakuutuksen, joten sinun ei tarvitse enää kilpailuttaa parasta vakuutusyhtiötä reissulle lähtiessäsi ja maksaa siitä ylimääräistä. Tämän edun tarjoaa esimerkiksi *Bank Norwegianin luottokortti

Lentopisteillä säästät huomattavan määrän lentojen hinnoista

Nykyään lentomatkustelu on osa lähes jokaisen arkea ja elämyksellisiä kokemuksia lähdetään hakemaan entistä hanakammin ulkomailta asti. Tästä syystä on tärkeää säästää myös lentolippujen hinnoissa.

Bonuspisteet ovat siitä mukavia, että ne kertyvät luottokorttia käyttämällä – eli käytännössä ihan itsestään. Esimerkiksi *Bank Norwegianin luottokorttia käyttämällä saat lentopisteitä tekemistäsi ostoksista. Kävit sitten tankkaamassa autoasi tai ruokaostoksilla.

Kaikki luottokortit eivät tietenkään lentopisteitä kerrytä, mutta lähes jokaisella luottokorttiyhtiöllä on yleensä omat etunsa. Eli vaikka et matkustelisikaan, voi luottokortista silti olla sinulle paljon hyötyä.

Bank Norwegianin luottokortti

Vuonna 2016 Bank Norwegian päätti tuoda luottokortinsa myös Suomen markkinoille. Kyseinen kortti on siis Visa-luottokortti, jota voi käyttää hyvin maailmanlaajuisesti. Kortissa ei ole debit-ominaisuutta, joten kortti on niin sanottu puhdasverinen luottokortti.

Bank Norwegianin luottokortti on myös vuosimaksuton ja sinulla ei tarvitse olla tiliä Norwegianin pankissa, jotta voit hakea korttia. Itselläni ei itseasiassa tule kortista mitään kuluja, sillä en halua paperilaskua ja maksan kaikki laskuni aina ajallaan.

*Bank Norwegianin luottokortti voidaan myöntää henkilölle, joka täyttää seuraavat kriteerit:

  • Vähintään 23-vuotias.
  • Ei maksuhäiriömerkintää.
  • On ollut Suomen Väestötietorekisterissä viimeiset 36kk.

Luottokortti voidaan myöntää myös työttömälle tai opiskelijalle. (Olin itse korttia hakiessa opiskelija) Hakijasta tehdään kuitenkin luottokelpoisuuskartoitus, jonka perusteella luottokortti ja luottoraja lopulta myönnetään.

Kortin luottoraja on enimmillään 10 000 euroa, mutta usein se on paljon pienempi – tuloistasi riippuen. Itselleni myönnettiin opiskelijastatuksella 1 000 euroa luottoa, mutta työelämään siirryttyä halusin nostaa luottorajan 3 000 euroon.

Kortti on erittäin suosittu etenkin matkustelevien ihmisten keskuudessa, sillä se sisältää matkavakuutuksen ja on voimassa aina, kun matkasta on maksettu vähintään puolet Norwegianin luottokortilla.

Tämän lisäksi, kortti kerryttää aiemmin mainitsemiani CashPoint-pisteitä, joita käyttämällä voi maksaa osan tai vaikka koko lennot lentäessäsi Norwegianin koneilla.

Lentopisteet eli CashPoint-pisteet

Norwegianin korttia käyttäessäsi kerrytät 1% CashPoint-pisteitä kortilla tehdyistä ostoksista. 1 CashPoint-piste vastaa yhtä norjan kruunua. (1 NOK = ~0,1€) Bonusta kerryttää 1% aina 10 000 euroon asti (kalenterivuosittain), ja sen jälkeen vielä 0,5%.

Etu ei aluksi kuulosta hyvältä paperilla, mutta ota huomioon, että kaikki ostokseksi muunnetaan bonusjärjestelmässä ensin Norjan kruunuiksi, joten esimerkiksi 100€ korttiostoksesta saa noin 1€ edestä pisteitä.

Pisteitä kertyy nopeammin Norwegianin lentoyhtiön LowFare- sekä Flex -tyypin lipuista ja Norwegianilla on myös useita yhteistyökumppaneita, joten pisteitä kertyy myös esimerkiksi hotellivarauksista ja autonvuokrauksista.

Bank Norwegian CashPoint Pisteet Bank Norwegian   Matkailevan ihmisen luottokortti
Näin kerrytät CashPoint-pisteitä!

Lentämällä paljon juuri Norwegianin koneilla, voit nauttia samalla myös perinteisistä lentoyhtiön kanta-asiakasohjelman palkinnoista. Näitä ovat esimerkiksi maksuton istumapaikkavaraus, ylimääräinen matkatavara tai FastTrack.

Jos olet parisuhteessa, voi puolisosi hankkia myös oman luottokorttinsa ja näin saatte molemmat kerrytettyä CashPoint-pisteitä samalle tilille Perhe-tilin avulla.

Perhe-tilin kanssa ei siis tarvitse miettiä, että kumman kortilla ostokset tehdään ja kumpi varaa lentoliput milloinkin, sillä pisteet kertyvät samalle tilille.

Itselleni ja avovaimolleni on noin vuoden aikana kertynyt lähes 300€ edestä pisteitä. Näillä pisteillä lentää molemmat jo helposti Keski-Eurooppaan ja takaisin tai toinen jo rapakon yli. Monet kortin omaavat kertovatkin lentävänsä joka vuosi pisteillä ilmaiseksi lomamatkalleen.

Talouteni CashPoint Pisteet Bank Norwegian Bank Norwegian   Matkailevan ihmisen luottokortti
Oman talouteni CashPoint-pisteet noin vuoden käytön jälkeen.

Kortissa on korkea korko, joten maksa laskusi ajallaan

Kortin suurimpana heikkoutena voidaan pitää sen korkeaa korkoa. Korkoa ei kuitenkaan kerry, jos maksat laskusi aina ajallaan. (joka kuun 15. päivä) Teoriassa saat siis maksimissaan 45 päivää korotonta maksuaikaa, mutta sen jälkeen luotto käy jo kalliiksi, sillä kortin todellinen vuosikorko on 21,92%.

Bank Norwegian Kortin Korko Bank Norwegian   Matkailevan ihmisen luottokortti
Luottokortissa on korkea korko. Muista siis maksaa laskusi aina ajallaan kokonaisuudessaan!

Kortti ei siis sovellu luotolla elämiseen, mutta ns. ”oikein” käytettynä luottokortti on parhaimmillaan täysin ilmainen. Bank Norwegianin ainoat palvelumaksut nimittäin ovat:

  • Paperilasku 4 € (sähköinen lasku on ilmainen, itselleni tulee e-lasku)
  • Valuutanvaihto 1,75% (Ota tämä huomioon matkusteltaessa ulkomailla, jossa eri valuutta)
  • Irtisanomismaksu 5 €

HUOM! Mikäli teet kortilta tilisiirtoja, maksat laskuja tai nostat käteistä pankin tiskiltä, lasketaan korko nostopäivästä lähtien.

Näitä siis ei kannata kortilla tehdä, mutta ostoksista tai käteisnostoista automaatilta ei kerry korkoa, mikäli muistaa maksaa laskun aina kokonaisuudessaan eräpäivään mennessä.

Omat kokemukseni Bank Norwegianin luottokortista noin vuoden ajalta

Omassa ja avovaimoni lompakossa on nyt noin vuoden ajan majaillut *Bank Norwegianin luottokortti ja se on ollut myös kovassa käytössä.

Korttia hakiessani olin vielä opiskelija ilman vakituista työtä, mutta minulle myönnettiin silti 1 000€ luottoraja ja korttihakemus sekä toimitus tapahtui todella nopeasti. Kortin hakuprosessissa meni muistaakseni noin 15 minuuttia ja kortti saapui minulle noin 5 pankkipäivän kuluessa.

Käytännössä teemme kaikki ostoksemme nyt luottokortilla ja kerrytämme näin mahdollisimman paljon pisteitä lomareissuja varten. Kaikki suoratoistopalvelut (Netflix, Spotify) on myös luottokortin perässä, joten pisteiden maksimointi otetaan taloudessani tosissaan. Avovaimoni osti itseasiassa jopa auton Norwegianin luottokortilla. (heh, onneksi autoliikkeellä oli korttikone)

Lasku minulle tulee pankkiin suoraan e-laskuna ja maksan laskun aina kokonaisuudessaan takaisin eräpäivään mennessä. Tässä muuten kannattaa olla hieman tarkkana, sillä e-lasku ehdottaa automaattisesti minimimaksua, joten se tulee käydä manuaalisesti muuttamassa laskun kokonaissummaksi.

Minulta löytyy myös puhelimesta Norwegianin puhelinsovellus, joka näyttää kätevästi kaikki tarvittavat tilitiedot. Sovelluksesta pääsee myös perkaamaan omaa kulutuskäyttäytymistään, sillä se pystyy yllättävän hyvin jakamaan kulut eri kategorioihin. Jos siis budjetointi ja oman talouden seuranta on lähellä sydäntä, sovellus kannattaa ehdottomasti ladata.

Kortti on toiminut todella hyvin niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Mitään ongelmia ei vielä vastaan ole tullut ja mikäli kortti sattuisi menemään hukkaan ja se tulee kuollettaa nopeasti, saa Bank Norwegianiin yhteyden 24/7.

Lopuksi

Tästä tuli nyt tavallista pidempi vuodatus, mutta toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti. Minun on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus tehdä artikkeli tästä luottokortista, sillä se passaa mainiosti varmasti useiden suomalaisten talouteen.

Jos siis matkustelu on lähellä sydäntäsi ja ilmaiset lennot kiinnostaa, niin *tilaa Bank Norwegianin luottokortti omaan talouteesi jo tänään!

Ai niin, jos et ole vielä lukenut Bank Norwegianin talletustilistä, kannattaa ehdottomasti lukea myös aiemmin kirjoittamani artikkeli siitä. Vaikka Bank Norwegianin talletustilin korko onkin pienentynyt, voidaan sitä yhä pitää erittäin varteenotettavana säästötilinä.

Mitä kokemuksia sinulle on kertynyt Bank Norwegianin luottokortista ja paljonko olet kerryttänyt CashPoint-pisteitä? Kommentoi alle!

Muista myös seurata sivujani Twitterissä, tykätä sivuistani Facebookissa ja tilata kanavani YouTubessa!

12 thoughts to “Bank Norwegian – Matkailevan ihmisen luottokortti”

  1. 200 euron vuositahtia kertyy pisteitä. Kaksi lentoa maksettu jo niillä. Pitää vaan muistaa maksaa laskut ajallaan, niin korkoa ei ehdi kertyä.

  2. Lomareissut tulee tehtyä Norwegianilla ja lennot maksetaan aina cashpointeilla. En ole löytänyt toista yhtä hyvää ilmaista luottokorttia.

    1. Pisteitä on tosiaan minun taloudessani kertynyt 300 euron edestä yhden vuoden aikana. En ole vielä tosin päässyt käyttämään niitä, sillä Norskin koneet ei ihan joka paikkaan valitettavasti lennä. Jenkkeihin näillä pisteillä tosin sitten varmaan mennään.

  3. Suuri kiitos jälleen kerran hyvästä vinkistä! Debitillä on tähän asti menty, mutta laitetaan elämäni ensimmäinen luottokortti tilaukseen. Kauanko nämä cashpointsit ovat voimassa? Pitääkö saman vuoden aikana käyttää?

    1. Ole hyvä vaan. 🙂 Mulla oli Nordean yhdistelmäkortti ennen Norskin korttia, mutta luottopuolta ei tullut käytettyä kertaakaan. Vieläkin se lompakostani löytyy, mutta sillä vaan debitin puolta vingutan tarvittaessa.

  4. Mainio ja informatiivinen kirjoitus. Juuri noin käytän itsekin korttia. Toivottavasti pankilla on tollompiakin asiakkaita, koska meidänlaistemme asiakkaiden touhut on firmalle huonoa bisnestä 😀

  5. Kuinka saan lisättyä esim. suoratoistopalvelut ja puhelinlaskun veloittumaan suoraan norwegianin luottokortilta niin, että ne myös kerryttäväisivät pisteitä?

    1. Suoratoistopalveluihin sinun täytyy vain vaihtaa maksukorttisi Norwegianin korttiin ja se on sillä selvä. Puhelinlaskua ei välttämättä joka operaattori anna maksaa kortilla, mutta ainakin Moi Mobiili antaa. 🙂

Vastaa käyttäjälle SijoitusSuomi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.